Suomalainen erinomaisuus

Tämä on ensimmäinen osa Spartan tuotekehitysjohtajan blogisarjasta, joka käsittelee tutkimuksen ja tuotekehityksen tekemiseen liittyviä havaintoja, avoimia kysymyksiä sekä mahdollisuuksia.

Kaikkihan tietävät, että Suomi on tutkimuksen ja korkean teknologian eturintamassa. Onkohan näin? Tämä saattoi olla lähempänä totuutta vielä vuosituhannen vaihteessa, mutta tällä hetkellä suomalainen osaaminen on nopeasti tippumassa muiden kyydistä.

Tämä on seurausta vuosikausia jatkuneesta eturyhmien vaikutusvallasta lainsäädäntöön, lyhytnäköisestä säästöpolitiikasta ja tutkimusresurssien yksipuolisesta valjastamisesta yrityselämän palvelukseen. Toinen toistaan seuraavat toiminnan tehostamisen nimissä tehdyt yliopistouudistukset, rahoitusmallien muutokset sekä säästökuurit ovat tehneet tutkijoista byrokraatteja, joiden arvokas osaaminen valuu hukkaan suurimman osan ajasta mennessä tiedehallinnon kanssa byrokratian pyörittämiseen, raportointiin, rahoituksen haalimiseen ja epätoivoisiin yrityksiin kaupallistaa tutkimuksen tuloksia.

Typerän tiedepolitiikan jäljet alkavat tulla pikkuhiljaa näkyviin.

Suomessa tehtävän tieteellisen tutkimuksen merkittävyys kansainvälisesti on vähintäänkin kyseenalainen. Perustutkimuksessa on muutamia vahvuusalueita, mutta kuvaavaa on että esimerkiksi fysiikan Nobel-palkintoa ei ole koskaan myönnetty suomalaiselle tutkijalle. Vuoden 2014 Shanghain ranking listalla paras suomalainen yliopisto on sijalla 73 (Helsingin yliopisto). Mikään muu suomalainen yliopisto ei mahdu 100 parhaan joukkoon.

Julkisen tutkimusrahoituksen osuus BKT:sta oli vuonna 2014 noin 0,99%. Luku on ollut 1990-luvun alusta lähtien kansainvälisesti vertaillen korkea, aina noin yhden prosentin luokkaa. OECD-maissa korkeampi tutkimusrahoituksen osuus vuonna 2013 oli Suomea korkeampi ainoastaan Islannissa (1,12 %). Sekä EU:n että OECD:n keskiarvo on alle 0,8 prosenttia.

Panostuksista huolimatta suomalainen tieteellinen tutkimus ei ole kansainvälisesti niin merkittävää kuin julkisuudessa annetaan ymmärtää. Osasyynä on se että suuri osa suomalaisesta tutkimusrahoituksesta on kohdennettu suoraan yritysten tuotekehityksen rahoittamiseen. Tämä johtaa tuotekehitysprojekteilla ratsastamiseen ja rahoitusmallin huolimattomaan käyttöön, eikä saatuja tuloksia läheskään aina hyödynnetä tieteellisten tulosten luomisesta puhumattakaan. Samaan aikaan aivan keskeisesti elintärkeän perustutkimuksen rahoitusta on kavennettu ja tutkimusaloja karsittu.

Vuoden 2015 opetus- ja kulttuuriministeriön profiiliryhmän raportin mukaan Suomen sijoitukset OECD-maiden keskinäisessä vertailussa ovat heikentyneet aikavälillä 2011-2012. 2000-luvun alussa Suomen sijoitus viittausindeksien perusteella oli 9. kun se on tippunut kymmenisen vuotta myöhemmin sijalle 14. Suomen ohi ovat menneet Australia, Irlanti, Norja ja Saksa. Vaikka tieteellisen työn laadun mittaaminen on vaikeaa, trendi on selvästi nähtävissä. Nyt edellä mainitut luvut ovat jo vanhentuneet, ja voi vain pelonsekaisin tuntein miettiä mikä on tilanne tällä hetkellä?

Tämä on hyvin huolestuttavaa, sillä uusiin innovaatioihin liittyvä osaaminen kypsyy juuri perustutkimuksen parissa. Valtion ja tutkimuslaitosten tulisikin keskittyä rahoittamaan epävarmaa ja pitkän aikajänteen tutkimusta ilman suoria sovelluskohteita, joka ei yrityksiä kiinnosta. Vastaavasti yritysten tehtävä on poimia tästä löytyneet kultajyvät ja valjastaa ne kaupalliseen käyttöön. Esimerkkinä tästä voidaan mainita Suomessa 70- ja 80-luvulla tehdyt koulutus- ja tiedepoliittiset ratkaisut, jotka omalta osaltaan mahdollistivat Nokian nousun alansa huipulle maailmassa.

Miksi ei tutkimuspanostuksiin liittyvissä ratkaisuissa katsottaisi mallia menestyjistä? Valtiollisella tasolla hyvä esimerkki tästä on vaikkapa Singapore, joka on määrätietoisen tiedepolitiikan avulla noussut käytännössä tyhjästä keskeiseksi bio- ja lääketieteen keskukseksi. Samalla tavalla kuin Suomessa tehdyt huonot päätökset, Singaporen harjoittaman tiedepolitiikan positiiviset seuraukset näkyvät tällä hetkellä myös taloudessa.

Hyviä esimerkkejä ja toimintamalleja löytyy kaikilla eri tasoilla yksittäisistä laboratorioista, yliopistoihin ja valtioihin asti. Näitä analysoimalla voi oppia paljon siitä miten T&K kentällä kannattaisi toimia. Tämä tulee olemaan yksi elämän ja kuoleman kysymyksistä Suomen talouden kehityksessä seuraavien lähivuosien aikana.

Tämä on oppimisen paikka myös meille Spartalaisille käynnistäessämme omalta osaltamme uusia tuotekehitysponnisteluja.