Huhtamäki

Vastuullinen liiketoiminta perustuu digitaalisiin innovaatioihin

Kokonaisvaltainen tiedonhallinnan kumppani on Huhtamäelle tärkeä kestävän liiketoiminnan rakentamisessa

Huhtamäki tunnetaan yhtenä maailman johtavista vastuullisten ruokapakkausten valmistajista. Sen lisäksi että Huhtamäen laadukkaat pakkaukset suojaavat asiakkaiden tuotteita, ovat tuotteet myös olennainen osa brändin ja maineen rakentamista sekä uusien markkinoiden tavoittamista. Reilun satavuotiaan matkansa aikana Huhtamäki on vahvasti kansainvälistynyt, ja nykyään se työllistää yli 20 000 työntekijää yhteensä 38 maassa kaikilla mantereilla.

“Uskomme, että elintarvikepakkaukset ovat välttämättömiä modernin ruokajärjestelmän turvaamiseksi. Meidän tehtävänämme on taata ruoan saatavuus, hygienia sekä turvallisuus miljardeille kuluttajille ympäri maailman. Haluamme kasvattaa liiketoimintaamme globaalisti ja palvella asiakkaita kestävillä pakkausratkaisuilla entistäkin paremmin”, kertoo yhtiön tiedonhallinnan, prosessitehokkuuden sekä digitalisaation johtajana työskentelevä Antti Valtokari.

Vastuullinen liiketoiminta perustuu digitaalisiin innovaatioihin

Koska elintarvikepakkaukset ovat merkittäviä myös maapallon tulevaisuuden kannalta, on Huhtamäen tavoitteena olla maailman johtava kestävien ruokapakkausten valmistaja. Yhtiössä kehitetään innovointia sekä pakkausten suunnittelua jatkuvasti siten, että kaikki tuotteet ovat kompostoituvia, kierrätettäviä tai uudelleenkäytettäviä.

“Tehtävämme on suojella ruokaa, ihmisiä sekä maapalloa, ja edistämme vastuullisuutta kaikessa toiminnassamme. Olemme sitoutuneet noudattamaan YK:n kestävän kehityksen tavoitteita, minkä lisäksi olemme asettaneet omat tieteeseen perustuvat ilmastotavoitteet saavutettaviksi vuoteen 2030 mennessä”, Antti kertoo.

Huhtamäellä digitaalisuutta pidetään merkittävänä liiketoiminnan mahdollistajana ja keinona erottautua kilpailijoista. Datan avulla yhtiö pyrkii muun muassa optimoimaan energiankäyttöä, minimoimaan tuotannosta syntyvää raaka-aineiden hukkaa sekä mittaamaan eri pakkausratkaisujen ympäristökuormaa. Digitalisaation kehittäminen koetaan vastuullisen liiketoiminnan kivijalkana.

“Strategiamme perustana on vahva korkean suorituskyvyn kulttuuri, joka rakentuu arvojemme varaan; Välitä, Uskalla, Tee valmiiksi. Data toimii edellytyksenä kaikille digitaalisille ratkaisuille, joita me pyrimme jatkuvasti kehittämään. Esimerkiksi älykkäät pakkaukset ja niihin liittyvä data tulevat mahdollistamaan huomattavasti tehokkaamman sekä automaattisemman kierrätyksen tulevaisuudessa”, kuvailee Antti.

Asiantunteva kumppani tekee tiedonhallinnan strategiasta käytännönläheistä

Tukea digitalisaatioon liittyviin hankkeisiin Huhtamäki on saanut Sparta Consultingilta. Kumppanit ovat tiiviissä yhteistyössä rakentaneet yhtiön uutta  toimintamallia ja teknistä alustaa data-palveluiden tuottamiseksi liiketoiminnalle.

“Sparta Consulting on tärkeä yhteistyökumppani data-hankkeissamme. Heidän asiantuntemuksensa täydentää yhtiömme omaa sekä muiden IT-kumppaniemme osaamista. Uskon, että spartalaisilla on jatkossakin tärkeä rooli Huhtamäen digitalisaatiossa. Heissä yhdistyy korkean tason osaaminen sekä käytännönläheinen työskentely, mikä sopii täydellisesti yhteen yhtiömme kulttuurin kanssa”, Antti kiittelee.

Mitä asiakkaamme oli mieltä projektista?

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä.

Ota yhteyttä