Tunteella ja taidolla

Löytyykö it-alalla vielä ylpeyttä omasta tekemisestä ja työn tuloksista? Paulig on vuosia mainoksissaan nostanut esille eri alojen käsityöläisiä, vielä en muista nähneeni mainoksissa yhtään konsulttia tai koodaria tarinoimassa kahvikuppi kädessään. It-alallakin tekijöitä ja myös osaajia riittää, mutta valitettavan usein esille nousevat ne keikat, joissa moukarilla on hutkittu arvohuonekaluja tai ohi juostessa vahingossa tönäisty kyynärpäällä perintövaasi nurin.

Helsingin Sanomissa kirjoitettiin lauantaina 11.10.2014 näin:

Nykyisin suurissa rakennushankkeissa on pääurakoitsijan lisäksi useita aliurakoitsijoita. Mikä vaikutus tällä on rakentamisen laatuun ja vastuunkantoon?

”Sinänsä vastuuasiat ovat selkeitä: vastuun kantaa aina pääurakoitsija. Mutta totta kai vastuu voi hämärtyä, mikäli alihankintaketjut ovat kovin pitkiä. Työmaille syntyy tietynlaisia saumakohtia, jossa vastuullinen tekijä vaihtuu eri työvaiheissa. Tämä vaatii työnjohdolta hyvää osaamista.”

Onko kunnissa ja muualla julkisella sektorilla riittävää osaamista rakennushankkeiden tilaamiseen?

”Osaaminen ei välttämättä ole parasta mahdollista. Usein käytetään apuna rakennuttajakonsultteja, mikä on ihan hyvä, jos omaa osto-osaamista ei ole. Tyypillistä on, että palveluita ostetaan mahdollisemman halvalla. Näissä tapauksissa esimerkiksi talotekniikan suunnittelijalla on kuitenkin varaa tehdä vähemmän kuin kalliimman palvelun kohdalla. Tämä voi kostautua sitten huonompana suunnitteluna.”

Kuulostaako tutulta? Tuossa Hesarin artikkelissa on paljon tuttua siihen, mitä olen nähnyt ja kuullut seuratessani sivusta tuttavien talonrakennus- ja remonttiprojekteja samoin kuin muutamia isompia hankkeita kuten Länsimetroa tai pääkaupunkiseudun koulujen rakentamisia ja rakennusaikaisten virheiden korjaamista (esim. Kanniston koulu Vantaalla, lehtijutun mukaan maksajaa on pitänyt selvitellä eikä se selvinnyt korjausten valmistuttuakaan – eikä varsinainen ongelma ilmeisesti ole poistunut).

Rakennusalalla onkin yritysten ja erehdysten kautta jossain määrin vakiintunut käytännöksi se, että alihankkijoita ei ketjuteta määrättömästi, ettei käy niin, että kukaan ei oikein kanna vastuuta ja loppuasiakas joudu tuskailemaan ongelmansa kanssa kunnes alihankintaketju saa tilanteen ja vastuut selvitettyä. Hyvin käy silloin jos kaikki ketjun lenkit ovat edelleen olemassa ja haluavat toimia vastuullisesti. Uskon, että joissain tilanteissa it-alalla olisi syytä ottaa oppia rakennusalalta.

Ostajalle olennaista on mielestäni ymmärtää mitä ja millä tavalla on ostamassa ja miksi. Jos kyse on siitä, ettei jaksa pyörittää papereita tai ei pysty hallinnoimaan isoa määrää sopimuksia, asia on eri kuin varsinaisessa ulkoistamisessa tai alihankinnassa. Jos uskoo ulkoistaneensa varsinaista tekemistä paperitöiden sijaan, pitäisi todella tehdä se ja varmistaa, että saa sitä, mitä tilaa ja tietää kuka mitäkin tekee ja miten vastuut jakautuvat. Kuka ja mikä firma työn oikeastaan tekeekään, miten monta yritystä ketjussa on, miten hankintaketjun yritykset jakavat tai kantavat vastuunsa, miten varmistetaan työn jatkuvuus ja haluttujen osaajien saatavuus riittävän pitkään, miten hoidetaan ongelmatilanteet, mistä oikein maksetaan… Miten saadaan tekeminen riittävän läpinäkyväksi, jotta luotto pelaa ja kantaa? Miten ketjuttaminen vaikuttaa kokonaisratkaisun laatuun, toimiiko koko ketju saumattomasti yhteen vai onko siellä heikoimpia lenkkejä erinäisistä sopimussäädöistä tai muista syistä johtuen? Kun toteutettu it-projekti paljastuukin homeiseksi tai nurkistaan repsottavaksi, miten saadaan selville missä ongelmien syy piilee tai kuka hankintaketjussa astuu esiin ja toteaa, että ”meidän moka, me korjataan tämä”? Vai hoitaako päätoimittaja kaiken mukisematta ja likapyykit pestään poissa asiakkaan silmistä?

Keskittäminen on kompromissi. Yleisempään osaamiseen ja suuriin massoihin se toimii varsin hyvin, kun joku muu pyörittää sopimuksia ja muita paperitöitä ja loppuasiakas voi keskittää energiansa omaan ydintekemiseensä tekijätavaratalon pyörittämisen sijaan. Ongelmia voi tulla siinä kohdassa kun tavaratalo päättää vaihtaa toimittajia ja loppuasiakkaalle se helposti näkyy osaamisen katoamisena, tiedonsiirto-ongelmina, tekemisen hidastumisena tai laatuongelmina. Joskus se tuttu luottotekijä, joka tuntee talon ihmiset, tavat, tekemiset ja tavoitteet vaihtuukin johonkin ihan muuhun, eikä siksi, että loppuasiakas niin haluaisi, vaan esimerkiksi jos tekijätavaratalo vaihtaa alihankkijoitansa. Joskus vaihtamalla paranee, mutta ei aina. Keskittämälläkään ei voi ostaa ihan koko mielenrauhaa. Seuraukset kantaa aina asiakas, jonka pitäisi osata tietää mitä ostaa ja kenelle mitäkin keskittää ja missä kohdassa taas keskittäminen ei tuo parasta ratkaisua, laatua tai hintaa.

Niche-osaajat ovat usein pienemmissä putiikeissa mies, koira ja tietokone -tyylillä. Tiukasti alihankintaostojaan keskittäneille asiakkaille nuo kovan luokan osaajat ovat saavuttamattomissa. Haasteena on saada välitettyä asiakkaan todellinen tarve huippuosaajasta välikäsien kautta, jotta apuun saataisiin juuri oikeanlaiset syväosaajat eikä niitä suht sopivia, joita suuresta talosta kenties penkiltä löytyy. Taas kerran: täytyy tietää mitä on ostamassa ja mistä. Poikkeuksia tietysti aina löytyy, tunnen itsekin huippuosaajia, jotka työskentelevät suurissa taloissa ja suurilla toimittajilla on parhaimmillaan hyvin laajat verkostot. Ostajana minä haluaisin tietää kuinka monen välikäden kautta syväosaajan palkka kulkee. Jokainen porras ottaa oman katteensa ja porras kerrallaan vastuukysymyksetkin hankaloituvat. Fiksu ostaja tunnistaa ne osa-alueet, joissa kannattaa nähdä vähän vaivaa ja hankkia luotettava superguru hommiin sieltä mistä hänet onnistuu löytämään, vaikka se sitten tarkoittaisikin sitä, että joutuu näkemään vaivaa paperitöiden, uuden toimittajan eri järjestelmiin luomisen yms. byrokratian kanssa tai lisätyötä tarpeen selventämisen ja oikean osaajan etsimisen kanssa.

Spartalaisille on kertynyt kokemusta niin hankintaketjujen alku- kuin loppupäästäkin, tilaajina ja toimittajina. Siltä pohjalta uskomme avoimuuteen ja inhorehellisyyteen ja siihen, että tekijän kädenjälki saa ja pitää näkyä, asiakkaan täytyy tietää mistä tuote on peräisin. Teemme työt omalla nimellämme ja naamallamme, ja arvolupauksemme mukaisesti otamme täyden vastuun siitä, jos homma ei menekään kuin Strömsössä. Haluamme tuoda eettistä kuluttajuutta ja palveluiden tuottamista myös omalle alallemme ja aloitimme omasta kotipesästämme. Luvata voi helposti kymmenen kaunista ja riittävän määrän hyvää. Tulemme mielellämme kertomaan ja näyttämään mitä lupauksemme käytännössä tarkoittaa. Tunteella ja taidolla, kuten Pauligin Juhla-Mokka konsanaan!