15
Syys

Innovoivuuden anatomia

Tämä on osa Spartan tuotekehitysjohtajan blogisarjaa, joka käsittelee tutkimuksen ja tuotekehityksen tekemiseen liittyviä havaintoja, avoimia kysymyksiä sekä mahdollisuuksia.

Nykyisinä taloudellisesti vaikeina aikoina innovaatioita ja innovatiivista ajattelua esitetään usein ratkaisuna ongelmiimme. Perusperiaatteena on, että uusien ideoiden ja konseptien synnyttämän liiketoiminnan pitäisi nostattaa taloudellista toimeliaisuutta, lisätä sitä kautta verotuloja ja paikata valtion kassavirtaongelmaa.

Näin on käynyt aiemminkin: 90-luvun alussa, syvän laman keskellä, aikaisemmin kumituotteisiin erikoistunut yhtiö kehitteli näennäisesti lähes tyhjästä aivan uuden ja hyvin kannattavan toimialan keskittyessään matkapuhelimiin, niiden verkkotuotteisiin ja muihin tietoliikennealan järjestelmiin.

Mutta, mitä ovat innovaatio ja innovatiivisuus? Julkisesta keskustelusta saa sellaisen vaikutelman, että innovaatio on kuin vettä tai leipää. Sitä voi luoda, ostaa ja myydä erilaisien kurssien, koulutusten ja kirjojen kautta, ja sitä voi opetella sekä opettaa toisille.

Yksi seuraus tästä ajattelumallista on se että koulutusaikoja pyritään lyhentämään keskittyen innovatiiviseen yrittäjämäiseen ajatteluun mahdollisimman aikaisessa vaiheessa koulutusputkea. Kaiken tämän pöhinän perusteella voisi päätellä että ainakaan uusista ideoista ja innovaatioista ei pitäisi olla pulaa nyt eikä tulevaisuudessa.

Olen eri mieltä.

Kontekstista irrotettuna innovaatio on pelkkää sanahelinää, aivan kuten esimerkiksi rakennemuutos, kestävyysvaje tai rakenneuudistus. Sitä ei voi luoda tyhjästä, eikä se elä tyhjiössä.

Väitän että käytännössä innovatiiviseen ajatteluun liittyy lähes poikkeuksetta hirvittävän suuri määrä raakaa työtä ja sen mukanaan tuomaa kokemusta, epäonnistumisia, asiantuntemusta, osaamista ja tietotaitoa. Valmiudet innovointiin syntyvät kun koko elämän kestävä oppiminen yhdistetään luovuuteen ja vapauteen ajatella sekä yhdistellä asioita uusilla tavoilla.

Tosiasia on että ilman korkeatasoista koulutusta ihmisillä ei ole työkaluja joilla innovoida aineksia Nokian matkapuhelinliiketoiminnan kaltaisiin menestyskonsepteihin. Teknologisen kehityksen vain kiihtyessä koulutus ja osaaminen tulevat olemaan aina vain tärkeämmässä roolissa. Nokian menestystarinan mahdollistajana olikin pitkälti 70- ja 80-luvuilla harjoitettu koulutuspolitiikka, joka mahdollisti korkeasti koulutetun työvoiman yhtiötä varten sekä hyvät tutkimus- ja tuotekehitysresurssit.

Tässä valossa opetusministeriön taannoinen raportti on hyvin huolestuttavaa luettavaa; koulutustason nousu on Suomessa käytännössä pysähtynyt, ja korkeasti koulutettujen osuus putoaa kaikissa ikäluokissa. Tällä hetkellä suomalaisnuoret ovat koulutukseltaan OECD maiden keskitasoa, ja matalasti koulutettujen osuus on meillä suurempi kuin valtaosalla kehittyneitä maita.

Tilanne on nyt aivan erilainen kuin 90-luvun alussa. Teknologian siivittämä muutos on nopeampaa kuin koskaan, ja silti meillä on vallalla poliittinen tahto leikata jo valmiiksi taantuvasta koulutuksesta sekä tutkimuksesta. Kun vielä perustutkimuksestakin on tingitty jo vuosia taloudellisten intressien takia, on älyllinen pääoma kohta syöty.

Ilman vahvaa ja elinvoimaista perustutkimusta myös kaupallisempi soveltava tutkimus näivettyy, jolloin osaksemme jää keskittyä yhdistelemään ja soveltamaan muiden tekemiä ja kaupallistamia innovaatioita auttamattomasti jälkijunassa.

Vaikka osaamisen ja asiantuntemuksen kehittämiseen voi mennä kymmeniä vuosia, sen hävittäminen on helppoa paljon lyhemmässä ajassa.